Tervetuloa.

Pari juttua Villen ja Tonin ruskaretkestä Karhunkierroksen maisemissa Kuusamossa.

Olin haaveillut jo muutaman vuoden koottavasta kanootista ja sain lopulta hankittua sen muutamaa kuukautta ennen suunniteltua vaellusta Kuusamossa

Emme olleet suunnitelleet vaellusta kanoottia silmällä pitäen. Halusin kuitenkin ottaa kanootin mukaan, koska halusin kokeilla sen käyttökelpoisuutta vaelluksen yhteydessä.

Päätimme aloittaa karhunkierroksen Hautajärveltä ja käyttää mahdollisimman paljon kohti itärajaa virtaavia jokia etenemisessä. Suurimpana näistä tietenkin Oulankajoki. Oulankajoki laskee Venäjälle ja totesimme, että saapuessamme aikanaan rajavyöhykkeen tuntumaan meidän pitäisi kantaa kanoottia ainakin 10km matka, koska mitään melottavaa vettä ei kartalla näkynyt. Ainoastaan Kitkajoki, joka myöskin virtaa Venäjälle. Alustavan suunnitelman mukaan jatkaisimme melomista järviä hyväksi käyttäen Juumasta kohti Rukatunturia.

21.9.2014

Ennen kaikkea tätä minun piti kuitenkin saada itseni ja kantamukseni Kajaaniin.

Matka alkoi hyvin, kunnes Kajaanin lentokentän matkatavarahihnalla totesin, että rinkkani ei ole tullut koneen mukana Helsingistä.

Ystävällinen lentokenttävirkailija lupasi selvittää asiaa ja yrittäisi saada rinkan iltalennolle, jotta pääsisimme vielä samana päivänä metsään. Menimme mietiskelemään asiaa lounaan ääreen.

RInkka tuli onneksi iltakoneella ja päätimme lähteä kohti Rukaa. Rinkan myöhästyminen tarkoitti, että saapuisimme Hautajärven lähtöpisteelle keskiyöllä.

Pian ilta pimeninkin.

Saavuimme Rukalle ja edessä oli vaellusvarustuksen vaihto.

Seuraavana oli vuorossa taksimatka lähtöpisteelle.

Rinkan myöhästyminen ei jättänyt meille aikaa välpätä varusteita kantokuntoon. Saavuttuamme Hautajärvelle ja taksin poistuessa yöhön, logistinen haaste alkoi hiljalleen konkretisoitua.

Saimme siirrettyä rojujamme, komean tähtitaivaan alla, ensimmäiselle nuotiopaikalle 500 metrin päähän ja pystytimme teltan yöpymistä varten. 

22.9.2014

Aamun valjettua aloitimme tavaroiden kantokuntoon saaton aamiaisen lomassa.

Edellisyön 500 metrin siirtyminen oli jo osoittanut, että kanoottia ja rinkkoja ei olisi järkevää kantaa, kuin viimeisenä keinona. Koutajoki tulisi toimimaan koottavan kanootin, eli Allyn, tulikasteena.

Matka sujui mukavasti. Välillä välpättiin varusteita. Kummallakaan ei ollut juurikaan aikaisempaa melontakokemusta, joten esimerkiksi vaatetuksen suhteen oli alkuun pientä arvontaa. Kanootin kantosäkki on samalla myös kuivasäkki, mihin oli hyvä laittaa toinen rinkka.

Viksjärvi

Lyhyen melomisen jälkeen saavuimme Savinajoelle, jonka juoksut olivat liian matalia melottavaksi.

Kanootin saatto jokea pitkin oli vauhdikasta hommaa. Joen törmällä kivillä pomppinen levitti hymyn kasvoille. Pieni pelko oli tietenkin jokeen mulahtamisesta. Saatto alkoi juuri tuntua hieman raskaalta, kun saavuimme Perttumakosken laavulle ja teimme vaelluksen ensimmäisen lounaan.

Joen veden juomakelpoisuus hieman askarrutti, lopulta kuitenkin päätimme juoda.

Matka jatkui Savinajokea pitkin saattaen ja välillä myös kanoottia kantaen, kunnes teimme lopulta leirin virallisen karhunkierros reitin varrelle metsään. Illan saapuessa lämpötila laski reilusti pakkaselle ja juomavesi rupesi jäätymään pulloissa. Leiriä pystyttäessä kuulimme ison oksan katkeavan, jonka jälkeen metsästä kantautui muutakin liikkumisen ääntä, odotimme tulisiko metsästä vielä illan hämärtyessä vaeltaja, mutta emme nähneet ketään.

23.9.2014

Aamulla suunnittelimme etenemisen jatkamista uudella innolla.

Joki virtasi pääosin liian matalana, joten kanto ja saattaminen jatkuivat Savilammelle saakka. Silloin tällöin oli mahdollisuus hieman meloakin.

Sää oli melko vaihteleva, koko viikon. Tässä kohtaa saatiin näköjään ensimmäiset lumet.

Olosuhteet olivat ajaa miehistön kiukuttelupisteeseen, joten teimme lounasleirin lähimpään mahdolliseen paikkaan. Tältä tuo paikka näytti. Kaiken kaikkiaan Savilammelle pääsy muodostui ensimmäiseksi todelliseksi haasteeksi. Kamera jäi roikkumaan kuvan esittämälle paikalle, kun lähdimme lounastauolta.

Jouduimme palaamaan hieman takaisin, mutta onneksi matka ei ollut pitkä ja taittui nopeasti, JUOSTEN.

Kylmä ei tullut juoksulenkin jälkeenkään. Joen mataluuden ja maaston hankaluuden vuoksi jouduimme välillä käyttämään Allya maisemareitilläkin.

Lopulta pääsimme kuitenkin Savilammelle, ja kas, kuin palkintona pilvet väistyivät auringon edestä. Savilammesta eteenpäin matka jatkuikin ensimmäistä kertaa Oulankajokea pitkin.

Meloimme lyhyen matkan Taivalkönkäälle. Tarkoituksena oli jatkaa matkaa vielä eteenpäin, mutta pimeä lähestyi ja päivän haastavat olosuhteet sekä epäonni kameran kanssa, sai meidät jäämään Taivalkönkään autiotupaan kuivattelemaan varusteita. Tapasimme autiotuvassa yksin reissuun lähteneen Annikan. Yöllä alakerrasta kuului kolinaa ja Toni epäili, että tupaan saapui vielä joku. Aamulla kävi kuitenkin ilmi, että metsämyyrät olivat kolistelleet kaasuliedelle jääneitä kattiloita sekä syöneet puhki riisipussimme. Lisäksi ne olivat pitäneet Annikalle seuraa koko yön mm. juoksemalla naaman päällä ja penkomalla rinkkaa. 

24.9.2014

Söimme aamiaisen ja otimme liikkeelle. Taivalkönkääseen ei ollut asiaa Allyn kanssa, joten kannoimme sen könkään ohi. Ohitusta varten oli tehty saattokiskot. Jälleen sateli vettä ja räntää. Olosuhteet olivat jälleen, mielenkiintoiset. Seuraava pysähdys oli tarkoitus pitää Kiutakönkäällä.

Vettä ja räntää tuli niin paljon, että sadeviittani ulkopuolelle jääneet kuoritakin hihat alkoivat päästä veden läpi. Edessä oli siis välppäystauko. Meloessa olisi kaivannut kunnon sadeasua (kuivapukua). Meloessa ei tullut lainkaan hiki vaan lähinnä kylmä.

Melominen Taivalkönkäältä Kiutakönkäälle oli helppoa, eikä kanoottia tarvinnut saatta eikä kantaa. Kiutakönkään luontokeskukselta ostimme keittolounaan ja pidimme kunnon tauon toivoen, että sade hellittäisi.

Kelissä ei näkynyt muutoksia, joten lähdimme liikkeelle. Luontokeskuksesta ostettiin minulle kertakäyttöinen sadetakki, jonka toivoin pitävän minut kuivana loppureissun. Olosuhteista huolimatta Kiutaköngäs oli vaikuttava näky. 

Kiutaköngäs piti siis ohittaa kantaen. Kantoa tuli noin kilometrin matka. Lopulta olimme kuitenkin valmiita

Oulankajoki tarjosi vauhdikkaan, mutta helposti melottavan osuuden Ansakämpälle, johon päätimme jäädä yöksi. Sadetta riitti koko päiväksi. Lämpöasteita oli juuri sen verran, että sade pysyi vetenä.

Tuvassa törmäsimme jälleen Annikaan, joka oli kerennyt ennen meitä paikalle. Vaikka pääsimme etenemään jokea pitkin nopeasti, maasiirtymät söivät matkavauhtia merkittävästi. Tai sitten Annika oli vaan tosi nopea. Sadepäivän jälkeen oli mukava kuivata varusteita tuvan lämmössä.

25.9.2014

Sade jatkui vielä aamuna, mutta se oli muuttunut lumeksi. Toni kävi päivittämässä säätiedot viereisen mäen päällä, missä puhelin kuului. Ennusteen mukaan sade loppui aamupäivän kuluessa ja pääsimme taas liikkeelle.

Toni luki urhoollisesti karttaa koko reissun ajan. Oulankajoen kyyti sai hyvälle tuulelle. Etenimme hyvää vauhtia kohti itärajaa ja Kitkajoen risteystä.

Näimme vesillä paljon lintuja. Etenkin joutsenia oli paljon.

Aamun jälkeen ei tullut jatkuvia sateita ja iltapäivällä aurinko rupesi pilkahtelemaan pilvien välistä. Kun istuminen rupesi puuduttamaan pysähdyimme välillä joen törmälle huilailemaan.

Kaikki tuntui sujuvan täydellisesti, kunnes olin jälleen kerran ottamassa kameraa esiin ottaakseni kuvan. Kamera lipesi kädestä ja putosi kanootin laidan yli Oulankajokeen. Sain viime hetkellä kameran hihnasta kiinni ja sain nostettua kameran vedestä. Kamera käyttäytyi oudosti uintireissun jälkeen, mutta saimme kuitenkin kuvattua silloin tällöin. Lounastauko pidettiin Alaniemen laavulla, mistä ei ollut enää pitkä matka Kitkajoen risteykseen.

Lounaan jälkeen laskettelimme jättimäiseltä vesiliukumäeltä tuntuvaa Oulankajokea Kitkajoen risteykseen. Yritimme meloa jokea ylös, mutta totesimme sen mahdottomaksi muutaman kymmenen metrin jälkeen ja rantauduimme.

 

Seuraavaksi purimme kanootin, koska edessä oli tutkimusmatkan pisin maasiirtyminen. Ongelmana oli tietysti kanootin kanto rinkkojen kanssa. Matkaa tulisi kuitenkin ainakin 10km, eikä maastokaan näyttänyt erityisen helppokulkuiselta. Metsä oli täynnä puunrunkoja joita tuuli oli kaatanut. Päädyimme rakentamaan kanoottisäkille paarit. Paarit rakennettiin kahdesta ohuesta männyn rungosta. Juuri kun olimme keräämässä paaritarpeita, pölähti metsästä Annika. Tämä ei tullut täysin yllätyksenä, koska tiesimme, että Annikan oli tarkoitus yöpyä seuraava yö Oulankajoen ja Kitkajoen risteyksessä sijaitsevassa laavussa. Annikalle yllätyksenä kuitenkin tuli Kitkajoen leveys ja syvyys. Yllätyksenä siksi, koska hänen pitäisi ylittää se. Allystakaan ei ollut enää iloa, koska olimme juuri purkaneet sen. Annikan piti luopua suunnitelmastaan. Päätimme jatkaa matkaa yhdessä. Jaoimme taakan kristillisesti siten, että Annika sai kantaakseen melat. Olimme valmiita jatkamaan.

Maasto oli yllättävän hankalaa ja korkeuseroja riitti. Jouduimme taukoilemaan melko usein. Kanoottisäkki painaa n.23kg, eikä näin kaukana lähimmästä sairastuvasta tehnyt mieli höntyillä painavan taakan kanssa. Ilta rupesi pimenemään eikä maasto antanut armoa. Taistelu yöpymispaikkaan, eli Talvitien mutkan laavulle, pääsystä todella koetteli miehiä ja varusteita. Pahimpana paikkana mainittakkoon jyrkkä sammaleinen rinne, jossa minä ja Toni pyllähtelimme vuorotellen taakan alla. Kengät tuntuivat pyörivän jaloissa jyrkässä rinteessä. Lopulta pimeys laskeutui, mutta emme vieläkään olleet perillä. Pysähdyimme soiselle niitylle ja tarkastimme vielä kartasta, että olimme oikeassa paikassa. Tässä vaiheessa oli pakko ottaa otsalamput esiin ja jatkoimme taivalta ”Gandalfina”. Lopulta saavuimme Talvitien mutkaan. Teimme nopeasti tulen ja iltapalaa. Yö ja pakkanen olivat saapuneet. Viritimme laavun suuaukon eteen telttakankaan toivoen, että se pitäisi laavua hieman lämpimäpänä sisältä.

26.9.2014

Vaikka edellisenä iltana oli käyty äärirajoilla, aamulla jaksoi vielä hymyillä. Kun vielä aurinkokin pilkisti pilvien takaa, ryhmä oli jälleen tulessa. Jatkoimme Annikan kanssa matkaa kohti Juumaa, missä meidän oli tarkoitus jatkaa vesistöjä pitkin kohti Rukaa. Maasto jatkui edelleen haastavana, vaikka tavoitimmekin pian Karhunkierros reitin. Useiden tuskaisten mäkien jälkeen saavuimme polkujen risteykseen, missä me lähdimme kohti Juumaa ja Annika kohti pientä Karhunkierrosta. Kiitimme, niin kauniisti kuin osasimme, Annikaa osallistumisesta tutkimusmatkaamme ja erosimme omille teillemme.

Jouduimme vielä talsimaan hetken matkaa Jyräväjärven rantaan. Teimme lounaan ja ruokailun jälkeen oli ilo jälleen kasata kanootti ja päästä vesille. Meloimme lyhyen matkan Niskakosken viereen. Otimme kanootin kantoon ja kävelimme kantamuksinemme Juuman leirintäalueelle, missä saunovat karavaanarit nautiskelivat. Leirintäalueen kahvio oli onneksemme auki ja saimme nauttia sen antimista ja istua tuoleilla sisällä, lämpimässä. Rupesimme jo todella pohtimaan, että oliko mitään järkeä jatkaa, koska illaksi oli luvattu jälleen tuulta ja sadetta. Kahvion pitäjä puhui jopa myrskystä. Lopulta totesimme, että luovuttaminen tässä vaiheessa ei olisi vaihtoehto. Laitoimme varusteet melontakuntoon ja kannoimme kanootin kahvion viereiselle rannalle. Työnsimme kanootin Ala-Juumajärveen. Tuuli oli vastainen ja osa aalloista murtui vaahtopäiksi, olimme jälleen matkalla.

Tästä alkoi myös tutkimusmatkan järviosuus. Avovedellä melominen oli jälleen uusi kokemus. Navakka tuuli ja aallot koettelivat Allyn vakautta. Kanootin kevyt rakenne tuntui tuulen pyrkiessä kääntelemään sitä. Kanootti tuntui myös hieman kiikkerältä, etenkin edellä mainituissa olosuhteissa. Kyydissä oli siis syytä keskittyä olennaiseen ja kuorman tasapainoinen pakkaaminen korostui entisestään.

Ala-Juumajärveltä siirryimme Ylä-Juumajärvelle, josta siirryimme maata pitkin lyhyesti jotta pääsimme Kuopunki -järvelle. Tuulesta huolimatta leirintäalueella pidetty tauko auttoi pitämään vauhtia yllä ja matka taittui mukavasti.

Kuopunki -järven länsipäässä yritimme meloa kapeaa ojaa myöten kohti Kuivajärveä, mutta se osoittautui lyhyen matkan jälkeen mahdottomaksi. Laitoimme varusteet kantokuntoon ja lähdimme siirtymään illan hämärtyessä. Maasto oli todella hankala. Täynnä pieniä jyrkänteitä, kivikoita ja puunrunkoja. Pysähdyimme monta kertaa lukemaan karttaa ja ihmettelimme miksi emme löytäneet tietä, jonka piti tulla pian vastaan. Lopulta saimme itsemme ja varusteemme tielle ja emme voineet muuta kuin laskea kaiken alas ja pitää tauon. Olimme tulleet n.500 metriä ja olimme aivan puhki. Pimeys laskeutui kiihtyvään vauhtiin ja lähdimme taas liikkeelle. Seurasimme tietä vähän matkaa jonka jälkeen siirryimme jälleen metsään ja etsimme lopulta otsalampun valossa ojaa joka johtaisi Kuivajärveen. Lopulta se löytyi, mutta aloimme olemaan aivan loppu. Minua huoletti kanootin kestävyys oksaisessa ojassa, mutta Toni ilmoitti, että ympärillä oli käytännössä pelkkää suota, joten yöpyminen olisi hankalaa jollei mahdotonta. Olimme kulkeneet yhteensä n.1km matkan Kuopunki -järven rannalta. 

Jatkoimme ojan melomista ja kuten sääennuste oli luvannut, sade alkoi. Sadevaatteet oli jälleen kaivettava esiin. Lopulta pääsimme Kuivajärvelle, mutta oli pilkkopimeää. Meloimme runsaassa sateessa ja tuulessa Kuivajärven eteläpäätä kohti. Tämä osuus oli todella aavemainen. Matalasta vedestä nousi kuolleita puun runkoja ja järven pohja oli ihmeellisen levän tai mudan peitossa. Järvi oli kauttaaltaan noin 1m syvyinen. Yritimme mennä mahdollisimman lähellä rantaa, koska suunnistaminen pimeässä oli hankalaa.

Lopulta pääsimme Kuivajärven ja Ajakka -järven väliselle maakaistaleelle ja pystytimme nopeasti teltan. Olimme onneksi ostaneet iltapalaksi leirintäalueen kahviosta kaksi täytettyä sämpylää.

Päivä oli ollut todella fyysinen ja sämpylät syötyämme kömmimme suoraan makuupusseihimme. Ikävä kyllä sade ja kohtuullisen navakka tuuli häiritsivät hieman unta yön aikana.

27.9.2014

Heräsimme vaelluksen viimeiseen aamuun kuitenkin hyvän tuulisena. Hieman huvittavaa oli se, että olimme pystyttäneet teltan yöllä n.200 metrin päähän lähimmästä mökistä.

4 euron sadetakki osoittautui, ehkä elämäni parhaaksi ostokseksi.

Kasasimme leirin ja siirsimme kanootin Kuivajärvestä Ajakka -järveen. Tuuli puhalteli edelleen etelästä, joten se oli meille vastainen ja melko navakka. Isommilla järvenselillä muodostui kohtuullisia aaltoja ja melonta oli melko työlästä. 2km melonnan jälkeen siirryimme Ajakka -järvestä Säkkilänjärveen, 3km melontaa ja siirtyminen Taivallampeen. 

Taivallampi ylitetty.

Taivallammen jälkeen meloimme Ala-Kitka -järven Likoperään, minkä pohja oli nimensä veroinen. Pohja oli matala ja mutainen. Meloessa mutaa nousi pintaan ja järvestä nousi mädän hajua. Nälkä alkoi olla melkoinen, mutta päätimme olla kokkaamatta Likoperän vedestä. Kannoimme kanootin Juumantien yli ja saavuimme Kantojärven rantaan. Tässä paikassa kokkasimme tutkimusmatkan viimeisen kenttälounaan.

Lounaan jälkeen jatkoimme melontaa vastatuulessa ja vaikka olimme juuri tankanneet, matka tuntui melko vaivalloiselta Kantojärven selällä. Päästyämme Kantojärven eteläpäähän etsimme kartasta havaitsemaamme puroa joka yhdistää Kantojärven Purnujärveen. Lopulta löysimme oikean kohdan ja onneksemme puro oli lähes kokonaan melottavan kokoinen.

Purnujärvelle saapuessa aurinko kurkisteli pilvien välistä ja huomasimme hämmästykseksemme horisontissa Rukan hyppyrimäen hyppytornin. Matka oli todella tulossa päätökseen. Olimme todenneet, että Purnujärven eteläpäätä pidemmälle meidän ei kannattaisi edetä, koska jäljellä olisi paljon kantamista ja vaellukseen varattu aika oli käymässä vähiin.

Maalisuoralla Purnujärvellä.

Perillä!

Seikkailijat:

Ville ja Toni

Kanootti:

Bergans of Norway - Ally 15'

Kamerat:

Sony DSC-H10

iPhone 4S

Nokia 800

Nokia Lumia 820

Kiitokset:

Ally -kanootti toimi todella hyvin. Materiaalit ovat todella kestävät. Sanoisin, että retkemme olosuhteet olivat vaativat. Kanootti toimi hyvin, sekä jokimelonnassa, että avovedellä.

Oulangan luontokeskuksen ystävälliselle henkilökunnalle. Kitkajokea ei pysty melomaan vastavirtaan ;)

Erityiskiitokset Annikalle!